TAIVAALLA TAPAHTUU MAALISKUUSSA

Kevätpäiväntasauksesta 20.3. alkaen päivät ovat öitä pidempiä. Pimeää aikaa taivaan tarkkailuun on entistä vähemmän, kuun lopussa etelässä enää 8 tunnin verran ja pohjoisessa vain 5 tuntia. Aurinko on Kalojen tähdistössä ja siirtyy kevätpäiväntasauksen hetkellä taivaanpallon pohjoiselle puoliskolle. Kesäaikaan siirrytään aamuyöllä 30.3.

Suomessa nähdään osittainen auringonpimennys 29.3. Pimennyksen maksimivaihe on 13.40 tienoilla, joten se on hyvin nähtävissä. Länsi-Lapin pohjoisosissa Auringosta peittyy jopa 47 %, Etelärannikolla noin 28 %. Kuun varjo osuu Auringon oikeaan yläreunaan. Piemennys alkaa noin 12.45, sen maksimi on 13.40 tienoilla ja pimennys on ohi 14.30 tienoilla.

ÄLÄ KOSKAAN KATSO AURINKOON ILMAN ASIALLISIA SUOJALASEJA!

Löydät verkkokaupastamme turvalliset suojalasit.

Illan pimennyttyä noin klo 21 tienoilla upea Orionin tiimalasinmuotoinen tähdistö sekä sitä ympäröivät Iso Koira Sirius – tähtineen, Kaksoset, Ajomies ja sen Capella sekä Härkä ja sen Aldebaran -tähti löytyvät lounaiselta taivaalta. Leijona on kaakossa, ja Otava on idässä lähellä taivaanlakea. Otavan kauhanvartta alaspäin seuraamalla löytää Karhunvartijan kirkkaan Arcturus -tähden matalalta idästä. Myöhemmin iltayöstä Leijona näkyy suoraan etelässä ja Otava on melkein taivaanlaella. Jatkamalla Otavan kauhan kaarta Arcturuksesta eteenpäin päädytään kirkkaaseen Neitsyen tähdistön Spica – tähteen. Kesäkolmion päätysivun kirkkaat tähdet Joutsenen Deneb ja Lyyran Vega ovat matalalla lounaisella taivaalla.

Aikaisin aamuyöllä, noin klo 4 aikaan, eteläisessä horisontissa voi nähdä Skorpionin ja Vaa’an tähdistöt, joita ei minään muuna ajankohtana meidän oloissamme pysty näkemään. Skorpionin kirkkain tähti, punainen Antares, on aivan horisontin tuntumassa Etelä-Suomen tasolla. Aamulla Otava on taivaanlaen länsireunalle. Seuraamalla Otavan kauhanvartta alaspäin löytyy kirkas Karhunvartijan Arcturus, ja linjaa vielä alas jatkettaessa vastaan tulee Neitsyen Spica. Kesäkolmion tähdet näkyvät idän suunnalla – Joutsenen Deneb ja Lyyran Vega ovat korkealla ja Kotkan Altair – tähti lähempänä horisonttia.

Maaliskuussa planeetoista on näkyvillä Merkurius , Venus, Mars, Jupiter ja Uranus. n Muut planeetat ovat joko Auringon suunnassa tai nousevat vain hiukan horisontin yläpuolelle.

Merkuriuksen löytää kuun alkupuolella lännestä illan hämärtyessä. Se on Kalojen tähdistössä.  Venus näkyy illalla länsilounaisella taivaalla. Aluksi Venus on Kalojen tähdistössä mutta siirtyy 22.3. hetkeksi Pegasukseen ja 24.3. takaisin Kaloihin. Mars näkyy hyvin iltataivaalla länsilounaassa. Se on Kaksosten tähdistössä. Jupiterin löytää lounaan suunnasta illalla. Jupiter on Härän tähdistössä. Läntiseltä iltataivaalta löytyy myös Uranus, tosin kiikareilla tai kaukoputkella. Se on lauksi Oinaan tähdistössä mutta siirtyy Härkään 3.3.

Kuun ensimmäinen neljännes eli puolikuu on 6.3., jolloin Kuu on Härän tähdistössä. Kapea kuunsirppi on 1.3. länsilounaassa. Täysikuu on 14.3.

Maaliskuussa haloilmiöt lisääntyvät. Yleisimpiä ovat pilarit, joita voi nähdä Auringon, Kuun tai esimerkiksi valopylvään ylä- ja alapuolella. Auringon molemmin puolin voi nähdä myös sivuaurinkoja, ja Aurinkoa tai Kuuta voi kiertää erilaisia kehiä tai kehän osia. Revontulia näkyy usein kevät- ja syyspäiväntasausten tienoilla.

Jätä kommentti

Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0.00